Teuvo Loman iskee jälleen!
Kaksi vuotta on kulunut edellisestä "Kari" -singlestä ja taas on aika uuden kesähitin!
 
"Nouseen Huiviin" jatkaa Teuvon tuttua linjaa ja
kosiskelee vahvasti iskelmäkansaa mukaan Lomaniaan!


Teuvo julkaisi sinkun ja juhli synttäreitään

Teuvon odotettu single "Kari" julkaistiin 30.5 mainioissa tunnelmissa Helsingissä Hotelli Presidentissä, Teuvo vietti samalla 45-vuotissynttäreitään ja paikalla olikin median lisäksi paljon Teuvon ystäviä ja sukulaisia juhlimassa Teuvoa.

Teuvo esitti uunituoreen sinkkunsa useampaan kertaan illan aikana ja vastaanotto oli huikea, kutsuvieraista suurin osa kuuli kappaleen ensimmäistä kertaa ja kaikkien mielestä kappale ja Teuvon esitys ylitti kaikki odotukset. "Varma kesähitti" kuului monen vieraan suusta.

Teuvo itse jännitti kappaleen esittämistä yleisölle ensi kertaa ja oli palautteesta enemmän kuin mielissään, "nyt biisi lähtee radioihin ja jännitetään Suomen kansan vastaanottoa", päivänsankari tuumi illan päätteeksi.

Katso Mtv3:n viihdeuutisten haastattelu julkkareista Tästä

Lataa uusi sinkku Tästä tai Tästä



Teuvo Lomanin Kari-single julkaistaan 30.5.2007
Teuvo Loman on pitkän uransa aikana tullut tunnetuksi niin arvostettuna muotisuunnittelijana, kampaajana, stylistina, meikkaajana kuin laulajanakin.

Nyt Teuvo on vihdoin päättänyt omistaa aikansa todelliselle intohimolleen laulamiselle.
Teuvo on Laulu-urallaan julkaissut useita singlejä joista viimeisin ”Helsinki City Boy” nousi listoille 2005.
”Nyt otetaan homma tosissaan” kuului Teuvon jyrähdys jouluna 2006 ja päätös päätoimisesti musiikkiuraan keskittymisestä oli syntynyt!

Teuvo työstää uusia kappaleita parhaillaan tulevaa pitkäsoittoa varten ja esimakua tulevasta antaa nyt julkaistava single ”Kari”.

Kari on käännöskappale Europen kasarihitistä Carrie ja kappaleen sovitus myötäilee sopivasti alkuperäistä kuitenkin tuoden myös vahvasti Teuvon oman tyylin mukaan. ”Se on yksi kauneimmista rakkauslauluista” toteaa Teuvo kappaleestaan…

Sivut avattu!
Teuvoloman.com -sivusto avautui.


Sivuston suunnitelu: Riku Turunen-Rantinoja (riku@hevikaraoke.fi)
Sivuston moottori: Website Baker
Website Baker is released under the GNU General Public License